UNELMIEN HÄÄMATKALLA: BALI & GILIN SAARET

Häämatkamme suuntautui heinäkuussa 2012 maailman suurimpaan saarivaltioon Indoneesiaan, josta tuntui löytyvän sopivia kohteita niin häämatkalaisille, kuin reppureissaajillekin. Meille parhaimmalta vaihtoehdolta vaikutti mystinen ja ylellinen Bali yhdistettynä Lombokin paratiisimaisiin Gilin saariin.

Sen jälkeen, kun Häät- lehti vuoden alussa teki häämatkastamme jutun juhlanumeroonsa on minun monen monta kertaa pitänyt tehdä tarkempaa reissukertomusta, mutta aina se on jotenkin jäänyt. Nyt vihdoin tartuin ulkoiseen kovalevyyn ja täräytin sieltä esille läjän kuvia, joiden siivittämänä aion teille useampaan postauksekseen jaettuna avata tarkemmin matkaamme, sekä tarjota ehkä jotain infoakin samoihin maisemiin suuntaaville. Tässä alla kuitenkin häämatkamme pähkinänkuoressa (kohteet käyntijärjestyksessä) antamaan esimakua itse postauksista. Löydät julkaistujen kohdepostauksen linkit näistä kohteiden kuvauksista :)


Kuta / Bali - 1 yö

Yövyimme Kutalla yhden yön, koska lentomme saapui vasta kymmenen jälkeen illalla Denpasarin kentälle. Aamulla meitä odotti kahden tunnin automatka Padang Bain satamaan, jonka jälkeen vielä kahden tunnin pienvenekyyti Gili T:lle.



Gili Trawangan / Lombok - 6 yötä

Gilin saarista suurin on pieni kolmen kilometrin mittainen paratiisi, jossa päivällä sukellettiin ja snorklattiin ja illalla tutkittiin saaren elämää. Saaren itäpuolen iltaelämä on hyvinkin vilkasta, mutta pohjoisessa (jossa meidän hotellimme sijaitsi) nautimme rannalla kynttiläillallista puissa riippuvien valojen alla jazzin siivittämänä. Tästä paratiisista puuttui täysin liikenteen hälinä, sillä saarella kuljettiin autojen ja muiden moottoroitujen ajoneuvojen sijasta polkupyörällä tai cidomolla (hevosten vetämillä kärryillä). Tähtitaivas öisin oli kaunein, jonka olen koskaan nähnyt.




Bali Safari & Marine Park (Gianyar) / Bali - 3 yötä

Gianyarin alueella sijaitseva ihana eläintarha/safari, jonka hotellissa me myös yövyimme. Illan tullen puiston sulkeuduttua hotellin aulassa vieraili eläintarhan asukkaita mm. käärme, papukaijapariskunta ja norsu, joista jälkimmäinen innoissaan rouskutteli hotellivieraiden antamia porkkanoita. Teatteri, yösafari ja lähikontaktit eläinten kanssa oli parasta tässä paikassa. Aamukahvit juotiin omalla parvekkeella heitellen seeproille porkkanoita, illalla seurasimme sarvikuonojen mutakylpyjä uima-altaalta ja pimeän tultua kuului öisiä eläinten ääniä kuten leijonan karjuntaa.




Ubud / Bali - 3 yötä

Täällä pääsimme jo hyvin kosketuksiin oikean paikallisen elämän kanssa ja oli ihana nähdä vähän Balin maaseutua. Kylän keskustasta löytyi vaikka mitä ostettavaa - pääasiassa upeita käsitöitä ja tauluja. Ainoa varsinainen nähtävyys missä kerkesimme käymään oli villiapinoiden valtakunta Monkey Forest (Ubudin kuuluisin nähtävyys heti riisipeltojen jälkeen), jossa tunsi melkein päässeensä Indiana Jonesin kulisseihin. Teimme myös ratsastusretken mustahiekkaiselle Saba Beachille. Kuitenkin yksi parhaista asioista oli huviloista koostuva hotellimme keskellä viidakkoa ja riisipeltoja - meidän huvilassa oli jopa oma pieni uima-allas ja ulkoilma-spa!



Nusa Dua / Bali - 2 yötä

Nusa Dua on tiukasti vartioitu turisteille tehty alue, joten täällä ei saanut minkäänlaista kosketusta paikalliseen elämään. Sen sijaan lomaparatiisissa tuli harrastettua syömistä, shoppailua ja löhöilyä! Upeaa rantaa käveli tuntikausia ja oli kiva pysähtyä syömään eri hotellien ravintoloihin. Kävimme joka päivä Bali Collection ostosalueella, josta löytyi melkeinpä ihan kaikkea! Heräteostoksia ostosalueella tuli helposti tehtyä, koska pieniä mielenkiintoisia kauppoja oli valtavasti ja ruokailumahdollisuudet olivat erinomaiset. Kävimme usein syömässä ostosalueella hotellin sijasta - viiden tähden hotelleissa ruoka saattoi olla hyvinkin tyyristä. Kokeilin myös ilmeisen suosittua Garra Rufa kalojen antamaa jalkahoitoa ja illan pimetessä livebändit ja teatteri kutsuivat.




Vieläkin vatsassa kihelmöi, kun vain ajattelenkin tätä reissua! ^_^



4 kommenttia :

  1. Moikka! Kiitos mahtavasta blogista! :)
    Meidän häämatkamme suuntautuu myös Gilille ja olisin tiedustellut teidän reissunne budjettia pääpiirteittäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Koko matkan budjetti kahdelta hengeltä oli pikkasen päälle 4000€ joista lentoihin meni 1800€, venekuljetuksiin muistaakseni joku reilu satanen ja hotelleihin 1500 € (tosi hienoja häämatkan kunniaksi, et halvemmallakin kyllä onnistuu) josta siis Gilin T:n hotelli viikoksi oli n.660€...loput rahat eli noin reilu 700€ meni meillä syömiseen (tosi edullista ruokaa, mutta viini oli TODELLA kallista), avovesisukelluskurssiin ja muihin aktiviteetteihin :)

      Kannattaa muuten käydä siellä Gilillä Cat Shopissa! Sitä pitää suomalainen Susanna joka huolehtii yhdessä muiden eläinrakkaiden kanssa saaren lukuisista kissoista :)

      Kysy vaan jos haluat tietää paikasta enemmän :)

      Poista
  2. Kiitos vastauksestasi! :)
    Vielä käytännön kysymyksiä... Otitteko rokotuksia ja/tai malarialääkitystä reissunne ajaksi?
    Meillä on nyt suunnitelman tarkentuneet siten, että lennämme Jakartaan, jossa olemme pari päivää. Sieltä sitten Lombokiin ja Gilin saarille vajaaksi kahdeksi viikoksi. A ja B hepatiitti rokotukset meillä pitäisi molemmilla olla voimassa, mutta pohdimme pitäisikö olla vielä muitakin...
    Entä haitteko Viisumit etukäteen suurlähetystöstä? Sitä suositellaan monissa paikoissa... 30päivän viisumin saa ilmeisesti 35USD maksua vastaan lentokentältä, mutta jonot saattavat olla pitkiä (tai niin ainakin monilla sivuilla sanotaan)...

    Kiitos jo etukäteen avustasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Warning, novelli tulossa! :D

      Meillä ei ollut malarialääkitystä monestakin syystä. Ensinnäkin lääkärini ei suositellut sitä syystä, että hänen näkemyksensä mukaan estolääkitys voi jopa peittää malarian ensimmäiset oireet eikä hoitoon osata tällöin hakeautua ennen kuin on jo liian myöhäistä.

      "Malariainfektion vakavuus riippuu malariaparasiitin lajista. Vaarallisimman malarian aiheuttaa yleisin malariaparasiitti, P. falciparum, joka ilman hoitoa johtaa kuolemaan noin 20 %:ssa tapauksista. Henkeä uhkaavien komplikaatioiden riski kasvaa, jos diagnoosi ja hoito viivästyvät."

      Eli estolääkitys ei tarkoita etteikö malariaa voisi siltikin saada. Meidän tutut on myös asuneet useamman vuoden Gilillä/Lombokissa (luonnollisesti ilman lääkitystä) ja sanoivat, että Malariaa todellisempi uhka on Dengue kuume johon ei ole edes olemassa estolääkitystä. Dengue -hyttynen on siitä inhottava, että se on aktiivinen päivällä kun taas malariahyttynen illalla. Hyttyset oli ihan äänettömiä Suomen hyttysiin verrattuna joten niitä oli vielä vaikeampi havaita. Hyttyshuolia hälventääkseni voin kuitenkin kertoa, että sain useita kymmeniä hyttysenpistoja Gilillä niin päivällä kuin illallakin kunnes tajusin ostaa paikallista hyttyskarkoitetta :P Kannattaa siis paikanpäältä ostaa voidemainen hyttyskarkoite - tuoksui paljon paremmalta kuin OFF ja oli paikallisiin inisijöihin tehokkaampi kuin suomalaiset hyttysmyrkyt. Gilillä ei edes ole tainnut olla malariatapauksia vaikka Lombokin vieressä onkin. MUTTA jos yövytte Lombokissa niin harkitkaa estolääkitystä ja jos kuljette vain sen kautta niin sitten ainakin itse jättäisin väliin :) Meillä oli perus hepatiittirokotukset ja oliskohan ollut niin, että laittoivat vielä polion :)

      EN MISSÄÄN NIMESSÄ SUOSITTELE hankkimaan suurlähetystöstä viisumeja :D Pari tuttua on tehnyt sen virheen ja se on kuulemma kyllä ihan kauheeta säätöä ja toiset ei olleet kahta päivää ennen matkaa saaneet vieläkään viisumeja joita olivat anoneet jo kaksi kuukautta aikaisemmin. Viisumien osto ainakin Denpasarin lentokentältä oli TODELLA helppoa ja melko nopeaakin vaikka mäkin alkuun sitä vähän mietin miten hommat etenee niin ei sitä helpommaksi olisi voitu tehdä. Lennettiin Singaporesta Denpasarin kentälle ja jo koneessa meille annettiin maahantulokaavakkeet täytettäväksi. Lentokentälle tultua mentiin sellaiselle viisumikopille josta sai ostaa viisumit (oli n.25usd/hlö). Tän jälkeen jonotettiin maahantulotarkastukseen. Meillä meni tähän prosessiin ehkä 10min eli tosi ripeetä ja helppoa toimintaa :D

      Poista