BABYMOONILLE ETELÄ-KOREAAN

Vuosi sitten palatessani mun ensimmäiseltä Korean matkalta oli Nurre tivaamassa meidän yhteistä matkaa kyseiseen maahan jo ennen kun kerkesin edes matkalaukkuja purkaa. Reissukertomukset kuvineen saivat Nurren innostumaan vielä enemmän ja sovittiin, että ensi vuonna mennään yhdessä.

Heti vuodenvaihteen jälkeen ostettiin liput kolmen viikon toukokuista matkaa varten ajatuksena pitää todella aktiivinen loma joka koostuisi mm. sukeltamisesta Jeju- saarella, kajakoinnista pääkaupunkia halkovalla Han- joella sekä tandemhypyn kokemisesta maan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Tässä vaiheessa ei tietenkään tiedetty, että meitsi olikin jo ihan tandemina - masussa kasvoi pienen pieni salamatkustaja. 









Raskaus toi tietysti paljon muutoksia matkasuunnitelmiin ja niinpä aktiivisesta liikuntalomasta kehkeytyi romanttinen babymoon! Jos termi ei ole ennestään tuttu niin kyse on viimeisestä kahdenkeskisestä lomamatkasta ennen vauvan tuloa :) Loma päätettiin jakaa kahden kaupungin kesken niin, että olemme ensin 1,5 viikkoa Soulissa, jonka jälkeen otetaan juna rantakaupunki Busaniin (samaisessa junassa kuvattu myös paikallinen zombie leffa Train to Busan...kuinka romanttista!). Busanissa ollaan viikko ja lopuiksi päiviksi palataan takaisin Souliin eli matkalla ollaan reissussa pikkasen reilu kolme viikkoa.

Matkan ohjelma on mun raskaudesta huolimatta melko monipuolista joskin tarpeen vaatiessa peruttavissa.  Lomaan kuuluu teemakahviloita, shoppailua, museoita, romanttisia illallisia, risteilyjä, rauhallisia kävelyretkiä eri kohteisiin, upeita puistoja sekä näköaloja, ruokaa, ruokaa ja ruokaa, Haeundae Sand Festival, UNESCO- kohteita ja Nurren mieliksi myös ainakin yksi huvipuisto jossa mä varmaan vaan istun katkerana karusellissa, syön hattaraa ja katson kuinka Nurre viipottaa mun unelmalaitteissa. No ehkä mä löydän sieltä myös jonkun possujunan mihin ei tarvita puomia vatsan päälle. Meinataan testata myös Soulin upeet leffateatterit vai miltä kuulostaisi TEMPUR CINEMA? Kyllä...siellä katsotaan leffaa sängyiltä ja taitaa olla myös jonkinlainen "sänkyyn tarjoilukin" :P Lisäksi Busanissa olisi aivan ihana Shinsegae Spa Land, mutta mietitään vielä viittitäänkö olla pahiksia ja mennä pokkana sisään vaikka tatuoinnit on siellä kielletty.



Matkaa on varsinkin nyt viime kuukausina varjostanut se, että mulla on ollut tosi pahoja selkäkipuja joiden takia olen ollut myös sairaslomalla. Särkylääkkeet ei auta ja venytykset pahentaa hermosärkyä, joten olen hakenut apua vyöhyketerapiasta. Toistaiseksi se on auttanut ainakin sen verran, että pystyn taas kävelemään, hurraa! Selkäkivut on aiheuttaneet myös supistuksia, mutta lääkäri antoi viikko sitten vihreää valoa matkalle kunhan muistan levätä ja tehdä asioita täysin oman voinnin mukaan. Matkalaukkuun sujahtaakin särkylääkekasan lisäksi sähkökayttöinen lämpötyyny, tukisukat ja trigger- hierontapallo. Mua jotenkin vähän masentaa, että laukun sisältö kuulostaa jo uhkaavasti eläkeläisen matkatavaroilta -_-' 

Ironisinta on, että tässä raskausaikana reissua on pukannut nyt joka suunnasta. Mulla oli nimittäin mahdollisuus lähteä viikoksi täysin ilmaiseksi Shanghaihin täydellä ylläpidolla, mutta matkan ajankohta olisi ollut ihan peräkanaa Korean matkan kanssa. Jouduin kieltäytymään reissusta, koska mun vointi ei olisi millään kestänyt valmiiksi järjestettyä ohjelmaa ja kolmea kaukolentoa viikon sisään. Normaalioloissa olisin ilman muuta lähtenyt kirkuen lentokentälle vaikka puolikuolleena. Elämä on :P


psst! Tajusin muuten juuri, että olen kirjoittanut aikaisempiin postauksiin koko ajan englanniksi Seoul, joka on siis tietysti suomeksi Soul. Tästä lähtien kirjoitan sen suomeksi! :P


Matkan ajaksi meillä on varattuna kaksi hotellia ja kaksi guesthousea, joista tarkemmat esittelyt blogissa keskiviikkona! :)

2 kommenttia :

  1. Hei ihan mahtavalta kuulostaa teidän babymoon! Toivottavasti selkäkivut eivät ainakaan pahenis ja lennot menee mukavasti :) Niin ja onnenhalaus pikkuisesta ihmeestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, selkäkivut onneksi helpottivat matkalla ja lennot sujui ihme kyllä loistavasti avuliaiden lentoemäntien toimesta :) Kiitos onnitteluista <3

      Poista