MINUSSA SYKKII KAKSI SYDÄNTÄ

Tammikuussa olin kovassa flunssassa, kuumetta oli reippaasti ja luulin olevani alkavan vatsataudin kourissa. Pikimusta kahvi kupissa haisi yhtenä päivänä kissan pissalta ja tunsin olevani merisairas - etova olo velloi aamusta iltaan ja päässä pyöri. Useamman päivän päästä kuvioihin mukaan liittyivät myös menkkakivut, jotka alkoivat yhtä kuivuliaina sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Itse menkkoja ei vielä neljän päivän päästäkään kuulunut. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään erikoista - olihan mulla ennenkin menkat jääneet jopa kokonaan välistä. Kivut kuitenkin loppuivat, mutta olin jatkuvasti kuin Mikki merihädässä etovan olon jatkuessa.

Mietin uskallanko tehdä raskaustestin...taas yhden negatiivisen testin? Kaapissa oli kaksi kallista viikkonäytöllistä Clearbluen testiä. Pohdin, että koska vasta neljä päivää kuukautiset myöhässä, viitsinkö tuhlata yhden jos se onkin negatiivinen kuten aina?


Mielessä tapahtuu kummia juttuja kun kahden vuoden aikana toivo on tukahdutettu jo 25 kertaa. Vielä kummempia juttuja tapahtuu kun mitään vikaa ei löydy ja lääkärin mielestä olen niin hedelmällinen, että munasoluja olis vaikka muille jakaa. Eli...paska tsägä?

Tuona tammikuisena aamuna kuitenkin päädyin tekemään testin. Vaihtoehdot testissä olivat Not pregnant ja pregnant + viikot. Testi näytti melko nopeaa sanan pregnant, mutta viikkoja ei vaan tullut näkyviin. Ajattelin, että testi on rikki ja "not" sana ei vaan näy ruudulla. Aloin tehdä toista testiä...kunnes yhtäkkiä ensimmäisen testin ruutuun pärähti viiden minuutin jälkeen myös viikot! En voinut millään uskoa ja odotin vielä toisen testin valmistumista. Toinen testi näytti huomattavasti nopeammin sanat "pregnant 2-3weeks"!

En voinut uskoa, että olin vihdoin raskaana! Nurre nukkui vielä ja halusin yllättää hänet jo heti aamusta. Säntäilin ympäri kämppää ja koitin kuumeisesti keksiä miten asian ilmottaisin, mutta mies kääntyili jo sängyllä heräämisen merkiksi. Tsekkasin nopeasti netin laskurilla alustavan lasketun ajan ja nappasin tietokonehuoneen kaapista nallekortin johon kirjoitin, että hänestä tulee lokakuussa isä!  Laitoin kortin keittiönpöydälle ja positiivisen testin kortin alle. Nurre löysi heti kortin ja ajatteli, että joko on ystävänpäivä. Luettuaan kortin hän katsoi mua ihmeellisesti - ilme oli epäuskoinen ja testin nähtyään hän sai sanottua vain sanat "Siis...oikeesti??". Mä vaan nyökkäilin ja tuijotettiin siinä ihan hölmöinä toisiamme. Liikutus paisto meidän molempien silmistä ja en hetkeen muista, että olisin ollut niin onnellinen ja samalla olo yhtä epätodellinen 

Koska meillä on vähän tällainen erikoinen tausta päästiin kurkkaamaan jo viikolla kahdeksan (7+2) miten masuasukki voi. Jännitys oli kova koska aika monella tässä vaiheessa saatetaan todeta keskenmeno, kun sydämen sykettä ei näy. Raskaus voi monesti olla myös kohdun ulkopuolinen tai jopa tuulimunaraskaus (jossa alkiota ei ole). Siinä pöydällä maatessa mietin kuumeisesti mitä lääkärin ilmeistä voisi päätellä, koska hän ei sanonut mitään eikä kumpikaan meistä nähnyt monitoria. Lopulta hän käänsi monitorin meihin päin ja sanoi "Yksi vauva löytyy oikeasta paikasta ja lyökö sydän...sitä ei varmaan tarvitse edes sanoa, kun näette tästä itse." Pikkunen näytti ihan tipulta kananmunassa ja sydän löi niin hurjaa vauhtia, että näytti kun se olisi hypännyt monitorin ruudulta ulos minä hetkenä hyvänsä. Nurrelle tämä oli ensimmäinen konkreettinen kokemus tulevasta vauvasta ja selkeästi tässä vaiheessa sydämen sykkeen näkeminen sai vauvauutisen tuntumaan todelliselta. Mitään hän ei sanonut, mutta liikuttunut oli selkeästi. Kotona vielä totesi, että hän edelleen miettii sitä sydämen sykkimistä...oli jännä ja ikimuistoinen hetki. Masunimeksi vauvalle tuli ensimmäisen ultrakuvan perusteella Nugetti :P

Blogia en pystynyt kirjoittamaan pariin kuukauteen pahan raskauspahoinvoinnin takia. Kerron enemmän ensimmäisen kolmanneksen vaikeuksista omassa postauksessaan, sillä alku on ollut todella rankka ja tähän postaukseen en halua suoltaa yhtään negatiivistä fiilistä :D Nyt kuitenkin näyttää siltä, että keho alkaa olla pikkuhiljaa tottunut muuttuneeseen tilaan ja minäkin olen vihdoin taas oma itseni.

Nyt olen päässyt vaaravyöhykkeeltä toiselle kolmannekselle ja olen viikolla 13 (12+3). Maanantaina meillä on ensimmäinen virallinen ultra, jonka takia hypin seinillä varmaan koko viikonlopun silkasta jännityksestä. Pelottaa onko pikku Nugetti vielä matkassa ja, että onko kaikki niin kuin pitääkin. Toistaiseksi näyttää kuitenkin oireiden puolesta hyvältä, mutta pidetään peukkuja, että pikkunen on edelleen tallella ja kehossani sykkii omani lisäksi toinenkin sydän 


22 kommenttia :

  1. Oiiih onnea aivan valtavasti! Tässä katson pikku kakkosta maailman ihanin neiti 1v1kk kainalossa :) mullakin oli rankka raskaus, mutta kyllä kaikki on sen arvoista, koita nauttia niistä hyvistä hetkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! ♥ Ihanaa kun sulla on nyt kisujen lisäksi pieni tyttönenkin siellä päivää ilostuttamassa. Niin, kyllä sitä kestää kun miettii mikä palkinto lopussa odottaa. tai siis pakko vaan kestää ja ajatella positiivisesti :D

      Poista
  2. Ihanaa, paljon onnea teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3 Tää on meillä niin pitkään odotettu juttu, että otan tosi kiitollisena onnittelut vastaan :D

      Poista
  3. Eikä ihania uutisia. Itse tein 3 peräkkäisenä päivänä raskaustestin, kun en uskaltanut uskoa ensimmäisiä! Miehelle kerroin vasta viimeisen positiivisen testin tehtyäni, ettei vaan tulisi pettymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on se jotenkin niin epätodellinen fiilis, että niitä testejäkään on vaikea uskoa! :D Minäkin vielä seuraavana päivän menin ja ostin kaksi testiä lisää, jos nyt ihan sattumalta ne kaksi muuta olisivat olleet väärässä.

      Poista
  4. On se siellä mukana, toi vaihe on pelottava ku ei tunne liikkeitä mut olotila tasaantunut alun pahoinvoinnista. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä inhottava vaihe kun ei mitään konkreettista tunne :D Ja vaikka kertaalleen nähty jo pikkunen siellä omassa valtakunnassaan niin jotenkin niin monella mennyt kesken raskaus juuri tuossa väliviikoilla 8-12 niin meinaa pelottaa vaikka mitään keskenmenon oireita ei olekkaan ollut :P

      Poista
  5. Onnea! Itkuhan tätä lukiessa tuli, koska pystyn samaistumaan tuohon yrittämiseen ja siihen epäuskoisen tunteeseen kun testi näyttää positiivista. Meillä se vei puolitoista vuotta, mutta nyt laskettuun aikaan on enää vajaa kuukausi <3 tsemppiä raskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, pian saat pikkusen syliin pitkän odotuksen päätteeksi ♥ Se positiivinen testi tuntui kyllä hyvältä aprillipilalta - mustaa valkoisella suoraan naaman edessä ja silti siihen ei meinaa uskoa. Mutta onneksi se yksikin plussa riittää korvaamaan ne kaikki loputtomalta tuntuvat kuukaudet ja jopa vuodet kun sitä on toivonut niin hartaasti :)

      Onnea vielä viimeisiin viikkoihin ja turvallista synnytystä ♥

      Poista
  6. Hurjasti onnea!! <3 Aikanaan seurailin hääblogiasi, mentiin samana kesänä naimisiin. Kirjoittelin silloin foorumille muistaakseni nimikkeellä hapsu. Onnellista odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, hei mä muistan sut! Tai siis ainakin luulisin :D Menitkö Espoossa naimisiin? :D Kiitos onnitteluista! ♥ Kiva nähdä täällä myös vanhoja lukijoita hääblogin aikakaudelta :D

      Poista
    2. Joo menin, Espoon Kartanossa! Tulin itseasiassa siihen yhteen tapahtumaan minkä järjestit Kluuvin kauppakeskuksessa, siellä näin sut mutta ei kyllä juteltu :)

      Tosi kiva seurata sun odotusta :) Meillä odotetaan myös, toinen tulossa heinäkuussa.

      Kirjoittelen myös blogia jos kiinnostaa kurkata: emmikoni.blogspot.fi

      Poista
    3. No niin mä vähän muistelinkin! Vähän kiva törmätä nettituttuihin hääajoilta ja vielä mikä tuuri, että odotat juuri itsekin, onnea siis myös teille ♥

      Joo se tapahtuma oli odotettua suositumpi, mikä vähän yllätti! Jäin silloin suusta kiinni vähän joka nurkkaan enkä kerennyt millään juttelemaan kaikkien kanssa :P

      Kyllä ehdottomasti liityn seuraamaan blogiasi - kävinkin jo sinne kirjoittamassa fiiliksiäni tästä "ihanasta" raskaudenajan painonnoususta :D

      Poista
    4. Kiitos! <3 Pitääkin pitää silmällä jos joskus satutaan jonnekin tapahtumaan samaan aikaan, niin pitää tulla moikkaamaan :) Ja kohtahan meillä on lähes samanikäiset vauvat <3

      Poista
  7. Tosi ihana postaus. ihan itsekkin liikutuin, vaikka oonkin kuullut nää jutut jo aikaisemmin. Ja ihana lukea taas sun tekstiä. Mulla on ollut sitä jotenkin ikävä <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kirjottaessa ehkä jotenkin eläytyy niihin pieniinkin hetkiin enemmän. Kasvotusten tulee yleensä kerrottua semmonen "in a nutshell" versio :D ♥

      Poista
  8. Onnea hurjan paljon! Itsekin kärsin tosi pahasta olosta tyttöä odottaessa ja se 24/7 yrjöily jatkui yli puolivälin... Pidän peukkuja, että teillä menee kaikki hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!♥ No ilmankos - tyttö olo mulla onkin ollut ja vahvistunut vielä alun jälkeen vaikka poikakin olisi tietysti yhtä tervetullut :) Hui kauheeta, yli puolivälin kuulostaa jo niin hurjalle, että en voi kun hattua nostaa sulle! Peukuista myös kiitokset, sillä vieläkin meinaan säikähtää kaikista pienistä kivuista ja vihlaisuista. Ehkä sitten puolivälin tienoilla uskaltaa jo hengittää vapaammin :D

      Poista