ENSIMMÄINEN ULTRA: PALOHÄLYTYS JA BURPEE-HYPPYJÄ

Nähtiin Nugetti ensimmäistä kertaa epävirallisessa varhaisultrassa viikolla 8 (7+2) koska haluttiin tsekata kaiken olevan hyvin ja näin onneksi oli   Tuolloin ihmismäiset piirteet puuttuivat vielä täysin ja pikkunen muistutti lähinnä tipua munassa. Tänään kuitenkin vihdoin alkoi rv 14 (13+0) ja koitti kauan odotettu ensimmäinen virallinen ultra (np/nt- ultra). Kuudessa viikossa pikku tipusesta oli kasvanut jo hyvinkin ihmistä muistuttava pieni ja söpö vauva.

Mun onnekseni ultra saatiin tehtyä vatsan päältä (monesti ensimmäinen ultra joudutaan tekemään alakautta) ja näkyvyys oli erinomainen! Ultrasta ei kuitenkaan vauhtia puuttunut sillä sen aikana tuli palohälytys ja kätilö käski mut kesken kaiken pikku jumpalle! :P



Oli aivan mieletön fiilis nähdä selkeä VAUVA. Jotenkin oletin, että pikkunen näyttää enemmän alienilta kuin ihmiseltä. Nugetti siellä vaan tarjosi meille alkuun pyllyä ja selkää sekä käänsi aina kylkeä kun kätilö vaihtoi puolta. Revettiin kaikki nauramaan kun pikkunen huitoi selän taakse vielä kädellä "menkääs ny muualle sieltä". Kätilö ravisteli kohtua vatsan päältä laitteella, mutta ei saanut millään toista hereille.

Sitten tuli palohälytys ja kätilölle kiire jos he joutuukin evakuoimaan koko Naistenklinikan. Nopeuttaakseen ultrausta mut käskettiin käymään kertaalleen vessassa ja jumppaamaan Nugetti hereille. Anteeksi mitä?! No siellä vessassa minä sitten herättelin Nugettia twerkkaamalla + tekemällä pari burpeeta ja kyykkyjä sekä epämääräistä vatsatanssia. Palohälytys osoittautui turhaksi, mutta tulin ihan hengästyneenä takasin mun pikku jumppatuokiosta ja tadaa, Nugetti oli herännyt! :D


Olen tuntenut rv 12+6 eli eilisestä alkaen höyhenenkevyitä painalluksia ja kutittavia hipaisuja alavatsalla. Kävi hyvä tsägä, että Nugetin herättyä tunsin niitä taas! Ultran avulla saatiin varmuus sille, että nämä kevyet kosketuksen tunteet tosiaan olivat lähtöisin Nugetin omista joogasessioista, joissa hän punkee itseään suoraksi. Hereillä ollessaan pikkunen viihtyi jalat melko lailla suorana ja kädet kävivät suussa ja kurottelivat varpaita. Lopulta pikku tyyppi meni "istumaan" sellaiseen (anteeksi termi) kyykkypaska-asentoon, jossa hengaili jonkun aikaa. Sitten tuli kuitenkin väsy ja hän kaatui eteenpäin mahalleen niin, että jäi nojaamaan pää ihan vinossa kohdun seinää vasten pylly pystyssä jalat koukussa masun alla :P Kätilö huusi vaan, että "eiiii älä vielä nukahda" ja taas tökittiin pikkusta hereille. Harmittaa, ettei saatu kuvaa just tuosta söpöstä pylly pystyssä -asennosta jolle Nurre ja minä huokailtiin ääneen "awww".

Ihan loppuun saatiin kunnon kallokuva edestä kun Nugetti käänsi kasvot aivan kohtisuoraan ultralaitetta. Creepyn kallokuvan jälkeen voi olla, että mä en ainakaan nuku kauhean levollisesti raskausajan painajaisten ottaen suunnan "devil inside me" xD



Kaikki näytti hyvältä ja Nugetti vastasi viikkoja 13+2 eli olisikin 2 päivää vanhempi, mutta ei lähdetty muuttamaan laskettua aikaa joka pysyy 3.10 :) Eihän sitä silti tiedä vaikka syntyisikin jo syyskuun puolella. Ultrassa näkyi hyvin jo sydämen 4 kammiota, jotka tsekataan virallisesti vasta rakenneultrassa. Me päästään rakennultraan jo niinkin aikasin kuin rv 19+0 eli 9.5! :D Samaisessa ultrassa otetaan selvää myös sukupuolesta. Itsellä on ihan tyttö- olo ja Nurre veikkaa myös tyttöä, joten kiva nähdä ollaanko me oikeassa :)

2 kommenttia :

  1. Hui, kun on pelottava tuo viimeinen ultrakuva :D. Hyvä kuu on lapsukaisella syntyä, minä laitan veikkauksen pystyyn, että vauva pitkittää tuloaan 11.päivään ja on valinnu näin ollen parhaimman päivän lokakuusta ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin, Halloween matskua suorastaan! Haha, voishan se olla hyvinkin mahdollista - ei näistä koskaan tiedä :D Siinä kuussa on muutamat muutkin potentiaaliset päivät joista lyödään kovaa vetoa, että osuisi samalle syntymäpäivälle - omahan se on aina paras :D Myös meidän koira täyttää vuosia siinä :P

      Poista