5 VINKKIÄ - TUNNELMAA KYLPYHUONEESEEN

Meidän kolmen neliön kylpyhuone sisältää postimerkin kokoisesta tilasta huolimatta wc istuimen ja allaskaapin lisäksi myös erillisen seinäkaapin, pesutornin ja poreammeen. Kuulostaa jo omaan korvaanikin ehkä vähän siltä, ettei koko kylpyhuoneeseen mahdu edes sisälle. Onneksi pienuudestaan huolimatta kylppäri on kuitenkin melko kompakti. Vaikka lattiatilaa jää melko vähän niin ollaan mielestäni saatu siitä melko viihtyisä :)

Mulle tärkeää on, että kotona on yksi täysin rauhallinen ja jopa seesteinen paikka jossa aika tuntuu pysähtyvän ja tulee sellainen irrallinen fiilis kaikesta muusta maailmasta. Tunnelma on erittäin tärkeä tämän täysin stressittömän tilan saavuttamisessa. Kurkataan mitä olen ottanut huomioon halutessani pitää kylpyhuoneen ilmeen edelleen melko pelkistettynä, mutta kuitenkin tunnelmallisena!

1. Käytä koriste-esineita tarkoin ja harkitusti. Tykkäsin aikaisemmin melko pelkistetystä tyylistä, mutta viime vuosina olen alkanut kaipaamaan kodikasta tunnelmaa. Kylpyhuoneen tunnelmaa luodessa itselle tärkeintä kuitenkin oli, että yleisilme pysyy silti edelleen siistinä ja raikkaana. Vaikka koriste-esineitä olen sijoitellut sinne tänne ovat ne väreiltään ja muodoiltaan sellaisia, etteivät ne vie tilan tuntua jo ennestään pienestä kylpyhuoneesta.

2. Hyödynnä tunnelman luomisessa esineisiin ja tuoksuihin sidottuja muistoja ja tunnetiloja.  Jotta kylpyhuoneesta saa itselle merkityksellisen keitaan akkujen lataamiseen ovat tietyt esineet ja tuoksut omiaan tuomaan sellaisen kivan loppusilauksen. Ammeen reunalta löytyy maljakko Portugalin reissulta, sekä Pentikin kirkas tuikkuvaasi, jonka sain joskus lahjaksi asiakkaaltani ollessani kampaaja. Peilin tasolta löytyy minun ja miehen hajuvedet sekä huonetuoksuna yleensä laventelia, jasmiinia tai frangipania. Pikku pöydän musta rasia ja sen päällä oleva musta kynttilä ovat tuomisia Aire de Barcelona kylpylästä ja simpukka puolestaan Balin häämatkalta.

3. Muista käytännöllisyys. Oletko joskus laittanut paikat nätiksi ja viikon päästä mikään tavara ei ole enää siellä mihin sen alunperin laitoit? Ongelma on voinut olla se, ettei tavaroiden paikat ole olleet kovin käytännöllisiä. Päivittäiset tavarat on hyvä pitää helposti saatavilla, mutta kannattaa oikeasti miettiä mitä tarvitsee ja karsia kaikki turha pois silmistä. Näin kylpyhuone pysyy paremmin siistinä eivätkä tavarat loju missä milloinkin rikkomassa tunnelmaa.


4.  Käytä mielikuvitusta. Voit bongata ehkä kuvista montakin sellaista asiaa, joita ei alunperin ole tarkoitettu kypyhuoneeseen. Naruverho on vitosen alelöytö vuodelta nakki ja tuo hieman suojaa roiskuvilta vesipisaroilta. Pienellä pöydällä puolestaan seisoo yleensä aina joku taulu peittämässä pesutorniin meneviä letkuja. Ammeen yläpuolella kaakelissa on kiinni ihan perus seinätarra, joka ei edes ole tarkoitettu kosteaan tilaan, mutta on pysynyt tosi hyvin paikoillaan. Jokaisen sanan tuosta seinätarrasta leikkelin erikseen ja asettelin mieleiseen järjestykseen seinälle. Pidä mielessä, että melkein kaikkea voi tuunailla mielensä mukaan.

5. Tunnelmaa kynttilöistä. Valaistus on ehkä se kaikista suurin tunnelmanluoja. Meidänkään kylppäri ei näytä normi valaistuksessa mielestäni mitenkään erikoiselta. Kynttilöillä saa kuitenkin aikaan hämyisän ja jopa taianomaisen fiiliksen. Tuossa meidän poreammeen pohjassa nyt sattuu olemaan vielä extrana värilliset valot, joilla saa myös kivaa lisävalaistusta :)


Bonus: meitsin "Bath Time" -Spotify lista ^_^



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti