TESTISSÄ ACASI KANGASNAAMIOT + ARVONTA!

Jos BB- voide on tuttu niin yhtä suuri hitti, jonka toivon rantautuvan tänne pohjolaan asti on kangasnaamiot (sheet mask). Kangasnaamiot ovat olleet osa ihonhoitorutiiniani vajaa parisen vuotta ja käytän niitä jopa 3-5 kertaa viikossa. Kangasnaamio lienee suurimmalle osalle aika vieras käsite, joten olen koonnut tänne pienen tietopaketin näistä ihanuuksista.

Olen siis täysin addiktoitunut aasialaisiin (Etelä-Korea, Japani, Taiwan) ihonhoitosarjoihin, joten tilaan jatkuvasti tuotteita ulkomailta. Tässä prosessissa saattaa vierähtää kuukausikin, kunnes paketti Kiinasta tulee kotiin käytyään vielä ensin tullissa. Kyllä silmäni levisivät, kun huomasin viime syksynä, että aitoja korealaisia kangasnaamioita saa jo täältäkin! Koska kokeilin jo silloin muutamia Acaci naamioita olen tosi iloinen, että Acacin maahantuoja ja jälleenmyyjä Easywell lähti mukaan pieneen yhteistyöhön.


Sain siis testattavaksi arvonnastakin löytyvät viisi erilaista naamiota. Olen jo aikaisemmin huomannut, että saman merkin kangasnaamioiden välillä on hyvin vaikea huomata suuria eroja - ne kaikki saavat ihon tuntumaan hyvin kosteutetulta ja iho näyttää jopa hehkuvan. Näiden kanssa ei siis voi mennä kovin pieleen, tosin joitakin eroja on kuitenkin havaittavissa.

Tuotteesta tekemieni arvioiden lähtökohtana on tuotteen toimivuus omalla ihollani, joka sattuu olemaan tällainen vammainen akneen taipuvainen herkähkö pintakuiva sekaiho. Eli kattaa aika hyvin kaikki ihotyypit, hehe.


Voin kuvitella tämän sopivan ihan kaikille ihotyypeille ja näistä naamioista tämä on ehkä sellainen herkän ihon varma valinta. Kosteuttaa hyvin ja jättää ihon kimmoisaksi. Jostain syystä mulla kuivahtaa tämä naamio nopeiten, mutta ehkä ihoni on vaan niin janoinen. Iho jotenkin kirkastui - näytti hehkeämmältä. Melkein sata kangasnaamiota ja näistä noin kymmenen aloe naamiota eri merkeiltä kokeiltuani odotukseni olivat aika korkealla juuri tämän aloe naamion suhteen. Tästä ehkä johtunee, että mielestäni tämä jäi kaipaamaan vähän sitä jotain vaikka toimikin oikein hyvin kosteuttajana. Sen verran hyvä naamio kuitenkin, ettei tälle varmasti löydy vielä kotimaan markkinoilta haastajaa lähimainkaan samassa hintaluokassa.



Tästä tykkään jotenkin erityisen paljon, koska ihon tasaisempi väri on havaittavissa samantien käytön jälkeen. Mulle tulee kesällä paljon pisamia ja tämä voisi olla ehkä ratkaisu niihin ihaniin poskilta otsalle karkaaviin läikkiin. Naamasta löytyy myös jonkin verran punoittavia arpia edellisestä, kenties stressin laukaisemasta aknepyrähdyksestä, joten pidemmällä tähtäimellä ja jatkuvalla käytöllä voisin kuvitella tämän auttavan myös niiden kanssa. Ainakin seuraavana päivänä arvet olivat hitusen vaaleammat, mutta palasivat toisena päivänä ennalleen. Jos pidät pisamista ja muista maksaläikistä niin tämä ei välttämättä ole sinulle the naamio jatkuvaan käyttöön. Muille hitti tasaisemman ihonsävyn puolesta! Toimii tosi hyvin pikakaunistajana ennen tärkeää menoa!


Jouduin vähän metsästämään cucumber naamiota. Pikku varas ei halunnut oikein luopua siitä kuten ilmeestä näkee, hehe.



Naamio tuoksuu muista poiketen mielestäni sitruunalle tai vastaavalle hedelmälle. Pienen pientä kihelmöintiä tunsin ensimmäisen parin minuutin aikana. Tämä todella heleytti kasvoja ja teki sellaisen kuulaan ihon myös anopille. Todellisen vaikutuksen näkee todennäköisesti silti vain pitkäaikaisessa käytössä, koska kyseessä on kuitenkin ns. anti-aging tuote. Pussissa oli todella paljon nestettä mistä tykkään aina - enemmän kuin näissä muissa Acacin naamioissa. Nesteen paljous vaikutti kuitenkin johtuvan siitä, ettei uute tuntunut imeytyvän kunnolla "kasvoliinaan", joka johtui todennäköisesti tuotteen vaikuttavasta ainesosasta (Coenzyme Q10). Tämä oli ainoa naamio, joka ei oikein tarttunut ja pysynyt kasvoillani nopeasta kuivumisesta johtuen, mutta tuntui silti tehokkaalta ja aine kyllä imeytyi kasvoihin. Ratkaisu naamion kuivumiseen ja pysymiseen iholla voisi olla koostumuksen hienosäätö tai naamion materiaalin vaihto. Naamio toimii kuitenkin loistavasti vaikka makuullaan kirjaa lukiessa.



Aika ihanteellinen rauhoittamaan ja hävittämään näppylöitä. Pidemmässä käytössä voisi toimia hyvin ennaltaehkäisevänä naamiona. Ei missään nimessä kuivattanut ihoa, vaan jätti sen mukavan kimmoisaksi. Luultavasti käyttäisin tätä kerran viikossa esim. aloe tai seaweed naamion kaverina. Sopivan kiristävä tunne kasvoilla, mutta lähinnä siis juuri tuntui huokosten supistumisena eikä sellaisena ihon kuivumisena.


Kaikki tähän mennessä kokeillut naamiot jättää jälkeensä hyvin kosteutetun nassun, mutta verrattuna muihin Acaci naamioihin tässä oli mielestäni yksi selkeä ero - pehmeys. Iho tuntui ihan käsinkosketeltavan pehmeältä ja kimmoisalta. Ihoni sattuu olemaan kaikista kuivin juuri poskista, joissa saattaa olla pieniä kuivia länttejäkin. Naamion käytön jälkeisenä aamuna huomasin, että BB- voide levittyi paljon paremmin kuiviin kohtiin, koska ne eivät olleet enää niin karheita.


YHTEENVETO

Tuoksu on kaikissa naamioissa miellyttävän mieto - vähän tiedättekö sellainen Niveamainen vivahde (poikkeuksena Coenzyme Q10). Voisin myös kuvitella, että nämä naamiot sopivat herkällekin iholle, koska tuntuivat hyvinkin lempeitä iholle.

Acaci kangasnaamiot ovat hiukka paksuhkoa kangasta, eikä niihin sen takia ole laitettu suojapaperia, kuten ohuemmissa kangasnaamioissa. Paksuhkon kankaan miinuspuolena on, että se vaikeuttaa naamion saamista tasaiseksi kasvoilla ja itse tykkään repiä naamiota silmien ja suun tienoilta saadakseni parhaimman istuvuuden, eikä se onnistu näissä materiaalin takia. Positiivisena puolena taas näen sen, ettei nämä mene ainakaan rikki tai epämääräiseen myttyyn, kun naamiota avaa taitoksilta.

Kasvoja en ikinä huuhdo kangasnaamion jälkeen, mutta näissä tarvetta ei todella olisi ollutkaan, koska iho ei jäänyt tahmeaksi annettuani ihon kuivahtaa hetken aikaa naamion jälkeen. Hieman enemmän seerumia pussissa olisi mukava lisä, jotta sillä voisi sivellä vielä näin talven jäljiltä kuivat jalat. Minulla kangasnaamio jäi vaikutusajan jälkeen kuitenkin yleensä vielä hiukan kosteaksi, jolla sitten sivelin jalkoja kunnes olin saanut kankaasta kaikki loputkin seerumit hyötykäyttöön. INCI listat pussien kyljissä miellytti silmää ja ihoa (jos tarkka sisältö kiinnostaa, laita sähköpostia tulemaan). Naamioissa on mielestäni tosi hyvä hinta-laatu suhde ^__^


Arvontaan osallistuminen

Arvontaan osallistuminen edellyttää, että seuraat blogia jossakin näistä: 
Google-käyttäjäraati / Bloglovin / Blogilista / Facebook. 

Kerro mikä naamioista kiinnostaa eniten tai vaihtoehtoisesti mielipide / oma kokemus aiheeseen liittyen. Tarkistakaa, että nimimerkkinne kautta tai kommentista löytyy myös toimiva sähköpostiosoite (ei koske bloggareita).

Lisäarvan saat jos kerrot tästä arvonnasta omassa blogissasi. Muista mainita silloin kommentissa, että osallistut kahdella arvalla :)

Arvontaan voi osallistua 24.5.2013 asti. Voittaja arvotaan sunnuntaina 26.5!

Arvonta toteutettu yhteistyössä Easywell Oy:n kanssa

Loppuun vielä pakko avautua sanoa aihetta sivuten sen verran, että eurooppalaiset ja amerikkalaiset BB-voiteet ovat aika surkeita verrattuna alkuperäisiin aasialaisiin isosiskoihinsa. Ehkä tulevaisuudessa saadaan arvonta aikaiseksi myös aidolle BB-voiteelle nimim. yhdeksäs korealainen BB-voide menossa ;)


23 kommenttia :

  1. Olisin varmaan itse kiinnostunut eniten tosta Seaweed- tai Cucumber-naamiosta. Mulla on itselläni sekaiho, jossa paikoin esiintyy finnejä ja joka on paikoin ihan kuiva. Että ei todellakaan mistään helpoimmasta päästä ;) Cucumberissa houkuttelee ihoa tasoittava vaikutus ja Seaweedissä sen tuoma pehmeys.
    Osallistun kahdella arvalla, linkitän omaan blogiini mainoksen jahka hiukan tästä jalkaleikkauksesta selviän.. :)
    Onko sulla muuten ihan joku vakkari nettisaitti, josta tilaat tota BB-voidetta? Laita vaikka s-postia, jos viitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kärsivällisyyttä toipumiseen! Katsoinkin, että sulla oli aikamoinen paketti jalassa ja ensin säikähdin, että oot joutunu johonkin onnettomuuteen, mut sitten onneksi tuli luettua se otsikko ja teksti :P

      Sähköpostia laitettu :)

      Poista
  2. Siis mun on pitänyt tilata näitä tuolta jo vaikka kuinka pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi.. Olisipa siis loistava tilaisuus päästä kokeilemaan näitä ennen tilaamista! :) Mun iho on mennyt pillereiden lopettamisen jälkeen aivan järkyttävän huonoksi (vaikka muut ei kuulemma edes huomaa.. Itseä kuitenkin häiritsee) eli pieniä näppyjä löytyy erityisesti otsan seudulta. Sen takia tuo Green tea kiinnostaisi :)

    Laitan tästä mainosta omaan blogiin töiden jälkeen, elikä kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako muuten tuota viimeistä kuvaa käyttää? Laitoin sen arvontavinkki -postaukseen, mutta jos sitä ei saa, otan sen pois :)

      Poista
    2. Toi green tea on kyllä siitä kiva, ett se tosiaan tuntuu puhdistavan ja rauhoittavan näppyjä samalla kun se kosteuttaa.

      Ilman muuta saat käyttää kuvaa :)

      Terkkuja karvavauvoilta! ;)

      Poista
    3. Kiitos! ^^ Vois mennä nyt lämpimillä säillä uittamaan typyjä joku päivä kun teille sopii?

      Poista
    4. Joo mennään ilman muuta! Roxiella on nyt juoksut menossa, mutta voisin laittaa sulle viestiä Facebookissa kun ne on ohi :)

      Poista
  3. Mua kiinnostaisi kaikista eniten tuo Cucumber, koska kärsin punaisista poskistani! Mun iho on todella epätasaisen värinen, enkä tykkää ollenkaan. Toinen kiinnostava olisi tuo Green tea, koska mulla on verenperintönä saadut isot ihohuokoset.

    Laitan omaan blogiin mainosta, eli kahdella mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin melkein vannoa, että tuo cucumber auttaa myös sulla! Mulla on nimittäin kans punertavat posket ja jos tulee vähänkin kuuma niin se punertava sävy leviää vielä koko naamaan. Oli tosi kiva yhdistelmä vielä silloin kun mulla oli punaiset hiukset :P

      Erilaisia korealaisia ja taiwanilaisia kangasnaamioita pidemmän aikaa käytettyäni olen huomannut, että huokoset vaan pienentyy pienentymistään ja ihosta on tullut paljon raikkaamman värinen ja tasaisemman sävyinen. Acacin naamiot tuskin tekee tässä poikkeusta, sillä sen verta tehokkailta ne tuntuu ^__^

      Poista
  4. Cucumber facial mask pack sheet type -naamio kiinnostaa eniten. Muut tuntuivat olevan enemmän herkemmälle iholle.
    Luen blogiasi blogilistan kautta.
    tarunen82(a)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti vihreä tee-naamio! Ps. sinulle on tunnustus blogissani :) http://piukkutahtoo.blogspot.fi/2013/05/tunnustus-minulle-ai-etta.html

    VastaaPoista
  6. Aloe facial mask - tätä kokeilisin ensimmäisenä.

    Blogisi lukija :)

    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen juttu! En ole koskaan ennen kuullutkaan tällaisista naamioista, mutta ne vaikuttavat kyllä testaamisen arvoisilta. :) Green tea -naamio kiinnostaisi näistä vaihtoehdoista eniten.

    VastaaPoista
  8. Todella kiinnostavia nämä kangasnaamiot! Itselle parhaiten osuisi varmaankin Cucumber tai Green Tea, koska nassuni tuntuu olevan laikukas näppylämaa :D Tasaisen sävyinen ja näpytön ilmestys kelpaisi siis vallan mainiosti :) Mukana yhdellä blogger-lukija-arvalla.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen postaus! Kurkku olisi tähän nassuun varmaankin paras, mutta kokeilemallahan se löytyisi. Liityin juuri fb-seuraajaksesi, eli yhdellä arvala mennään.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen tuote-esittely, en ollut ennen kuullutkaan kyseisistä naamioista. Itseäni kiinnostaaa eniten cucumber-naamio, koska koen ihoni laikukkaaksi ja väriltään epätasaiseksi, sameaksi, elottomaksi.
    Mukana yhdellä lukijan arvalla.
    teijapistelentoatelisanetpistefi

    VastaaPoista
  11. Oi, kuulostavatpa ihanilta! Tällähetkellä omille kasvoille sopisi varmaan tuo cucumber, mutta kaikki kuulostavat kokeilun arvoisilta :) olisivat varmasti hyvä lisä kasvojen hoitoon varsinkin näin häiden alla ;)
    Mukana siis yhdellä arvalla! (ja taidanpa näitä muutaman tilata jos ei arpaonni suosi..)
    -Susanna
    marooncat@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyikö näitä kangasnaamioita muuten Balilta, vai kävittekö ollenkaan sellaissa kaupungeissa jossa on sen tyylisiä kauppoja?

      Poista
    2. Ihania on! Mutta mä olenkin hieman puolueellinen, koska en tunne enää elämää ilman kangasnaamioita :P

      Balilla ei näkynyt näitä kangasnaamioita, mutta Singaporen Changin lentokentältä löytyi muutamia, joten kannattaa olla silmä tarkkana jos on koneen vaihto siellä ja aikaa kierrellä.

      Balilta ostin myös naamioita, mutta siellä oli tarjolla enemmän jauhemaisia naamioita. Ruokalusikallinen jauhetta siis sekoitetaan veden joukkoon, massa sivellään iholle ja pestään pois :) Taidan niistäkin kirjoitella tässä jossakin vaiheessa.

      Poista
  12. Moikka ja kahdella arvalla ollaan mukana arvonnassa :P mua kiinnostaisi eniten seaweed (olikohan se sen niminen) sillä huono iho sen kun on päättänyt jäädä pysyvästi mun naamaan...

    VastaaPoista
  13. Kiitos osallistujille, ilmoitan voittajan tänään hiukan myöhemmin :)

    VastaaPoista